13 kesäkuuta 2008

Punottuja

Kaveri kysyi pystyisinkö korjaamaan hänen mummoltaan saaman sittemmin katkenneen helminauhan. Melkoinen haaste, sillä punottu koru oli 130 cm pitkä! Pienen pähkäilyn jälkeen päädyin kokeilemaan helminauhan punomista yksinkertaisella langalla, vaikka olin tehnyt kaikki aikaisemmat helminauhat kaksinkertaisella langalla. Varastosta sattui vielä löytymään sopivan värinen ja paksuinen kaksimetrinen pätkä helmisilkkiä. Uhkarohkeana lähdin kokeilemaan, miten onnistuu, riittääkö punomisvara, miten päätellään, ei kai lanka vaan katkea kesken kaiken?!

Kun vauhtiin pääsi, ei olisi millään malttanut lopettaa. Menin sinä iltana nukkumaan vasta yhden jälkeen yöllä. ;)

Kaisa
Mutta tässä se nyt on. En tiedä onko tehty sääntöjen mukaisesti, kun en etsinnöistä huolimatta löytänyt kunnollisia ohjeita. Muutaman kerran jouduin turvautumaan nuppineuloihin, kun solmu jäi liian kauaksi helmestä. Korun päättelyä helpotti se, ettei korussa ole lukkoa, tosin viimeiset solmut varmistin pikaliimalla. Niin ja lankaa jäi vielä 13 cm jäljelle!

Cinderella
Punomisvimma jäi päälle ja tein vielä yhden kaulanauhan. Vaaleanpunaisia makeanvedenhelmiä suloisella sydänlukolla somistettuna.

Mint Caramel
Jälleen yksi lisäys Caramel-korvakorusarjaan. Ihania mintunvihreitä ja vaaleansinisiä makeanvedenhelmiä sekä hopeaa.


Blogini on tauolla seuraavat kaksi viikkoa. Toivottelenkin kaikille lukijoille oikein lämmintä ja rentouttavaa juhannusta!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Good job :) Kunpa tohtisi itsekin kokeilla. Hyvää juhannusta.

Mags kirjoitti...

Ihanat, tyylikkäät helminauhat!
Hyvää lomaa!

siina kirjoitti...

Oi että, mitä luksusnauhoja...! :)

Petra kirjoitti...

Kiitos Pape, Mags ja Siina! :)

Anonyymi kirjoitti...

Leppoisaa lomaa! Klassisen tyylikkäitä nauhoja molemmat ja mintut kuin pienet karamellit. :)

Mimmi kirjoitti...

oi.. ihanoita kaulakoruja!! Kauniita! :)