28 helmikuuta 2007

Hopealehdykät

Tämä koruidea ehti kummitella mielessä monta kuukautta ennen kuin uskalsin kokeilla sitä. Mallia olen ottanut eräästä My year of jewellery journal -sivulta löytyvästä korusta.

Korussa on käytetty 0,8 mm ja 0,7 mm hopealankaa ja kivinä 5 mm ja 4 mm granaattihelmiä. Suunnittelin ensin käyttäväni 1,0 mm vahvuista lankaa kuten mallikorussa, mutta granaattihelmet eivät siihen suostuneetkaan! Vaihdoin ohuempaan hopealankaan, mutta jouduin silti suurentamaan nelimillisten helmien reikiä.

Hopealehdyköistä koostuva koru on kaikessa yksinkertaisuudessaan sangen tyylikäs! Korun kaulalle asettelussakaan ei ole niin paljon haastetta kuin mitä voisi kuvitella, vaan osiot asettuvat kohdilleen varsin mallikkaasti. Kieltämättä esikuvansa näköinen koru (vaikkei olekaan patinoitu).

Ja sitten jotain ihan muuta:

Ensimmäinen lariat-tyyppinen kaulakoruni! Pastellinsävyisiä nugetteja makeanvedenhelmistä sekä delica-helmiä.

24 helmikuuta 2007

Peace Jade

Kastehelmen varastoista löytyi jälleen monia mielenkiintoisia helmiä, joista eräät päätyivät jo koruksi asti. Mukaan tarttui lähes yksinomaan vihreänsävyisiä kiviä, taitaa olla jo kevättä rinnassa!

Peace jade -kivi sai kaverikseen Swarovskin Light Green -sävyisiä helmiäishelmiä ja hopeisia putkihelmiä sekä kalotteja.

Sommittelin tätä rannekorua todella pitkään, purkasin välillä ja testasin taas jotain uutta yhdistelmää. Kokeilin väleihin 4 mm ja 6 mm helmiä, mutta tuo kahden kuusimillisen yhdistelmä tuntui toimivan parhaiten.

Aluksi nuo hopeiset putkihelmet ajautuivat kivien reikiin, mutta onneksi minulla oli sopivan kokoisia kalotteja, joita käyttämällä yksi ongelma ratkesi.

Kun koru lopulta valmistui, olin joutunut uusimaan vaijerinkin jo kertalleen, koska onnistuin testailuissani tuhoamaan ensimmäisen. Vaijeriasia tuossa korussa erityisesti huolestuttaakin. Epäilyttää hieman, kestääkö vaijeri sitä pyörimistä ja hankausta mihin se joutuu. Sen näkee sitten...

Flunssainen helmeilijä päättää täältä tähän!

21 helmikuuta 2007

Inspiraatio

Paluu korujen pariin. Muutama uusi tilaus on taas vetämässä, täytyyhän sitä jo ruveta suunnittelemaan korujen kevätmallistoa. Mitkä mahtaakaan olla kauden trendivärit? ;)

Monivärisiä turmaliinirondelleja ja hopeaa. Treasure Island Pearlsilta ostamana nauha oli turmaliinin hintatasoon nähden todella edullinen, mutta laadussa ei ollut kehumista. Tuli taas todistettua, että halvalla ei saa hyvää! Yritin valita näihin korvakoruihin nauhan edustavimmat yksilöt.

Uusi tuttavuus korukivirintamalla: mahonkiobsidiaani. Sävy ei kuvasta valitettavasti välity aivan oikein, kivi on nimensä mukaisesti punertavanruskea. Ihanan kiiltäväpintaisia kiviä!

14 KGF-korvakorut, joissa helminä Swarovskin aaltomaiset pronssinsävyiset kristallihelmet. Kultadupleekorvakoruja on tekeillä muitakin, mutta täytyy odottaa Gemssun pakettia, että saa lisää korviskoukkuja.

Hopeanharmaita foliohelmiä, savukvartseja, urallisia hopeahelmiä ja balin välihelmiä.

18 helmikuuta 2007

Lasikurssin satoa

Tällä kertaa ei ole yhtään valmista korua näytettävänä. Inspiraatio tuntuu olevan hukassa, kun helmiä voisi pyöritellä käsissään vaikka koko illan ilman mitään tulosta.

Esitellään nyt vaihteeksi aikaisempia lasitöitäni. Kävin viime kesänä Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen järjestämän lasinsulatuksen jatkokurssin Kihniössä. Oppilaitoksen koulutustarjontaan kuuluu taide- ja sisustuslasin sekä lasinpuhalluksen linjat. Kesäkursseilla oli mahdollisuus tutustua lasinsulatuksen lisäksi mm. lasihelmien valmistukseen sekä kuparifoliotekniikkaan alan taitajien opastuksella.

Kesän 2007 kesäkurssien ennakkotiedot on nyt julkaistu. Ne löytyvät tästä osoitteesta. Oma kesälomani ajoittuu loppukesään, joten en tänä vuonna kursseille pääse. Suosittelen kuitenkin lämpimästi kaikille lasista kiinnostuneille!

Alla oleva kirkas lasipala sekä päällä olevat värilliset lasisuikaleet on ensin tasosulatettu ja sen jälkeen muotoonsulatettu kevyesti kaartuvalla leija-muotilla.

Lopputuloksena kolmiulotteista ruudukkoa.

Hedelmäkulhon koristeena opaaleja ja transparentteja lasisauvoja eli stringereitä.

Pääsin kokeilemaan myös lasin hiekkapuhallusta, jolla lasiin saadaan kauniin huurteista pintaa.

Muotoonsulatettuja pieniä tuikkualustoja.

Sinisävyiseen peililasiin hiekkapuhallettuja kukkakuvioita. Kaksi kuviota on puhallettu lasin päälipuolelle ja yksi nurjalle puolelle, jolloin työhön saadaan erilaista efektiä.

Tähän työhön olen erityisen tyytyväinen! :)

14 helmikuuta 2007

Hyvää Ystavänpäivää

Hyvää Ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille!

13 helmikuuta 2007

Makeita helmiä

Ihastuin näihin kolmesävyisiin makeanvedenhelmiin heti ensisilmäyksellä nähdessäni ne HelmiQ:n sivuilla. Todettuani, että ne ovat vielä kaiken lisäksi hyvälaatuisia, niin olin myyty. Valikoimasta on tullut sen jälkeen kokeiltua niin pyöreitä kuin napinmuotoisiakin, mutta soikeat ovat oma suosikkini. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, koru näyttää ja tuntuu oikein juhlavalta!
Kaulakorussa käytetty luonnollisen sävyisiä 6 x 7-8 mm makeanvedenhelmiä sekä balinhopeaa.

Kokeilin ensimmäisen kerran sterlinghopeista vaijeria, jonka olin hankkinut Helmitaulusta. Vaijeri on paksuudeltaan 0,36 mm eli melko hentoista.
Lisäsin vaijeriin muutamia 6 mm makeanvedenhelmiä sekä sterlinghopeisia kalotteja ja kiinnityshelmiä. Yksinkertaisen tyylikästä!
Lähikuvaa helmikalotista

10 helmikuuta 2007

Auringonpilkahdus

Aamupäivällä oli mukavan aurinkoinen sää, joten kokeilin kuvausta nyt eri paikassa kuin normaalisti. Parvekkeen oven edessä oli parhaiten valoa, mutta en ehtinyt kuvata kuin yhden korun, kun aurinko jo painui piiloon. Varmaan ihan kiusallaan. Tuskin tarvitsee mainita mikä kuva se näistä kolmesta onkaan. ;)

Rannekoruun käytetty 6 mm:n ametistihelmiä sekä Swarovskin pyöreitä ametistinsävyisiä kristallihelmiä.

Tässä uudestisyntyneessä kaulakorussa on käytetty hyväksi erään aikaisemman korun materiaaleja. Lisäsin vain pari karneolihelmeä sekä ovaalin poppy jasperin ja koru on kuin uusi!

Pienet sievät hopeafoliosydämet korvakoruina.

08 helmikuuta 2007

Kuvauskokeiluja

Korujen valokuvaaminen ei ole aina helppoa, varsinkin kaulakorujen kuvaaminen on tuntuu usein hankalalta. Jos ripustat korun johonkin, kameralla pitäisi päästä tarpeeksi kauas, että koko koru näkyisi, tällöin kuvista ei aina tule tarkkoja. Olen ihastellut eräiden koruntekijöiden (mm. Pape) kuvaustaitoa sekä taitoa käyttää kuvausrekvisiittaa. Outi puolestaan esitteli blogissaan pari päivää sitten sormuksia korurasian päällä kuvattuna. Itseltäni löytyi sopivan vaalea korurasia, jota nyt kokeilin kuvausrekvisiitaksi. Saa nähdä tuleeko tästä ihan tapa, vaatiihan se kuitenkin hieman enemmän vaivannäköä. Hyviä kuvia, vaikka itse sanonkin!

Raikkaassa kaulakorussa pyöreitä ja ovaaleja peridootteja, Swarovskin kristallihelmiä, pistaasinsävyisiä makeanvedenhelmiä sekä balin välihelmiä. Riipuksena lehmuksenvihreä foliosydän.

Rannekorussa samaisia makeanvedenhelmiä sekä balin hopeaa, lisäksi pyöreitä ja särmikkäitä lasihelmiä.

Granaatti on tunnetusti hankala kivi kuvattavaksi, se näyttää kuvissa usein normaalia tummemmalta tai lähes mustalta. Tässä kuvassa granaatti näyttää melko hyvältä, vaikka se onkin sävyltään vielä upeampi luonnossa. Tässä kaulakorussa on siis ovaaleja granaattihelmiä ja pyöreitä mustia onyxia. Koru ei ollut yhteistyökykyinen, kun yritin kuvata sen samaisen korurasian päällä, joten esiteltäköön se tässä kukkamaljakkoon ripustettuna.

04 helmikuuta 2007

Käärmeketju

Kokeilin pitkästä aikaa ihan perinteistä hopeaketjun punontaa. Viime syksyisellä kurssilla tuli aloitettua käärmeketju, mutta silloin ei ollut intoa jatkaa alkua pidemmälle. Nyt yritin aloitusta ensin opettajalta saadun monisteen avulla, mutta eihän siitä mitään tullut, joten oli otettava aloituspala avuksi. Tuo käärmeketju eli Half Persian 4-in-1 on tunnetusti hankala aloitettava, mutta homma helpottuu alun jälkeen ja menee lopussa kuin itsestään.

Koru käärmepunoksesta 1,0 millin hopealangasta 5,0 veivillä on melkoisen massiivinen komistus ranteessa.

Vielä lähikuvaa käärmemäisestä punoksesta

Rannekoru ovaaleista poppy jaspereista ja hopeahelmistä

Edellisen sukulainen, tässä fancy jaspereita, tarkoituksella valittu samansävyisiä kiviä