13 joulukuuta 2006

Paketin kyttäämistä

Kuulin joskus postissa käydessäni postitoimihenkilön puhuvan nettipalvelusta, jonka avulla voi seurata postilähetyksen kulkua. Odottelin viime viikon lopulla erästä VilliHelmen lähettämää sen verran kookasta pakettia, että se olisi noudettava postitoimistosta. VilliHelmestä saapuikin loppuviikosta sähköpostiviesti, jossa kerrottiin kyseisen paketin lähteneen heiltä matkaan. Viestissä oli myös lähetystunnus eli yhdistelmä kirjaimia ja numeroita. Syöttämällä se Postin lähetysten seurantaan sai tietoon oliko paketti kirjautunut postin järjestelmään ja missä se sillä hetkellä sijaitsi. Sain tietooni, että viikonlopun tämä kyseinen paketti vietti Postin Logistiikkakeskuksessa. Maanantaina paketti viimein saapui määränpäähänsä eli erääseen helsinkiläiseen postitoimistoon iltapäivällä hieman ennen klo 17. Jo samana iltana kävin hakemassa paketin kotiin, eikä tarvinut odotella seuraavaan päivään pakettikortin saapumista. Mitä, minäkö liian hätäinen? Ei kai...

Seuraavassa kuvia parista uutukaisesta...

Erilaisia violetinsävyisiä makeanvedenhelmiä sekä harmahtavia hopeasisuksellisia siemenhelmiä vaijerikaulakorussa.


Light Green -sävyisiä Swarovskin helmiäislasihelmiä ja siemenhelmiä vaijeriin pujotettuna kaulakoruna.

Ei kommentteja: